Ryhmässä Päihteettä - Historia
Helsingin NMKY:n johtavan nuorisosihteerin Mikko Mäkelän luotsaamana syntyi ennaltaehkäisevän päihdetyön Ryhmässä Päihteettä -projekti, alkuperäiseltä kutsumanimeltään Rypä. Muita nimiehdokkaita olivat Ryhti ja Star of my own life. Ajatus oman elämänsä tähdestä synnytti logoon keltaisen šeriffin tähteä muistuttavan tähden.
Projektia varten koottiin asiantunteva, konsultoiva johtoryhmä, joka kokoontuu määräajoin seuraamaan projektin etenemistä. Johtoryhmään kuuluivat; Kim Alenius YAD:sta, Reijo Viitanen HUMAK:sta, Mikko Mäkelä, Juha Liila sekä projektinvetäjä Anna Järvimäki (os. Ylinen) HNMKY:ltä.
Projektin tarkoituksena oli alusta asti keskustelun herättäminen ja nuorten päihteisiin liittyvien pohdintojen tukeminen sekä omaan itsenäiseen päätöksen tekoon kannustaminen. Projektin kohteena olivat urheilujoukkueissa urheilevat nuoret ja heidän lähiaikuisensa. (Tarkoitus ja kohderyhmä ovat vuosien varrella säilyneet samoina kuin projektin alussa).
Projekti lähti liikkeelle tarpeesta; Jyväskylän yliopiston tutkimukset osoittivat, että aktiivinen osallistuminen urheiluseuratoimintaan ei suinkaan aina suojaa alkoholilta ja/tai muilta päihteiltä. Päinvastoin 2000-luvun alun tutkimustuloksista voitiin todeta joukkueessa urheilevien nuorten käyttävän alkoholia useammin ja rankemmin kuin nuoret, jotka eivät ole mukana joukkueurheilussa. Syksystä Syksyyn -tyyppinen arvopohdinta nähtiin tarpeellisena työmenetelmänä myös tiiviissä harrasteryhmissä.
Syksyllä 2002 idea oli vielä Mikko Mäkelän mielessä, mutta jo keväällä 2003 alkoivat projektin konkreettiset valmistelut ja hakemus RAY:lle lähti toukokuussa. Helmikuussa 2004 työ saatiin alkuun. Projekti suunniteltiin niin, että hankerahoituksen jälkeen toimintamalli elättäisi itsensä. Tähän taas tarvittaisiin ulkopuolisia rahoittajia, yritysmaailman edustajia, jotka sponsoroisivat kannattamalleen urheiluseuralle kyseiset toiminnot.
Projektivetäjän Anna Järvimäen johdolla käytännön varsinainen työ alkoi. Syntyi tarinatyöryhmiä, joihin osallistuivat mm. Jenni Parkkinen, Kaisa Jännes, Antti Mantere, Riikka Porra, Hanna Altonen ja Tarja Anttonen. Tarinan ensimmäinen versio oli vaikein, nykyinen versio on moneen kertaan paranneltu versio alkuperäisestä. Projektin toiminnallisiin osioihin sisällytettiin erilaisia ice breakereitä, joiden tarkoituksena oli vapauttaa tunnelmaa. Osioita oli lisäksi ongelmanratkaisu-, kommunikaatio- ja luottamusharjoituksista. Toiminnallisista osioista vastuuta kantoi mm. HNMKY:n seikkailukasvatuksen toiminnanjohtaja Jyrki Eräkorpi.
Pilottiryhmiksi valittiin HIFK:n jääkiekkojuniorit ja HNMKY:n omat koripallojuniorit. Ensimmäinen tapahtuma oli 91- syntyneille koripallotytöille HNMKY:n leirikeskuksessamme Pellissä syyskuussa 2004. Pilottileirin sisällöstä vastasi Ari Järvenpää, jonka opintotyön aiheena leiri oli.
Leirien ohella Ryhmässä Päihteettä –tapahtumia on järjestetty Pakilan NMKY:llä sekä kokonaisen päivän että muutaman illan kestoisina setteinä. Sisältö on ollut kokonaisuudessaan sama jokaiselle joukkueelle, ajankohtien suhteen on kuunneltu joukkueiden toiveita.
Toiminnan toteutuksessa on ollut mukana upea joukko erilaisia ihmisiä: opiskelijoita, valmennusväkeä, HNMKY:n nuoria ja työntekijöitä, aiemmin mainittujen nimien lisäksi mm. Susan Louhema, Essi Tarvonen, Lauri Mäki, Minna Kullström (yritysmaailma yhteistyö) ja Mainostoimisto Up To Point.







